In Memoriam Esko

Esko Kilpeläinen 1932–2023 in memoriam

Kilpeläisten sukuseurassakin aktiivisesti toiminut Esko Juhani Kilpeläinen nukkui pois Kuopiossa 13. syyskuuta 2023 kunnioitettavassa 90 vuoden iässä.

 Hän toimi sukuseuran hallituksen puheenjohtajana vuosina 2004–2012 oltuaan jo aiemmin hallituksessa varajäsenenä.

 Esko Kilpeläinen oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja aikaansaapa henkilö. Työuransa hän teki oikeuslaitoksen palveluksessa, minkä lisäksi hän vaikutti useissa järjestöissä, kunnallispolitiikassa, kirkon piirissä, musiikkialalla sekä osuustoimintaliikkeen ja pankkitoiminnan parissa.

 Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä, että kaiken tämän päälle hän ehti olla myös läsnä oleva perheenisä meille allekirjoittaneille (joista Pekan tunnette myös sukuseuran hallituksesta). Saimme kesäisin mökkeillä Kuopion lähistöllä vuokramökeissä, kunnes perheelle rakennettiin oma mökki Suvasveden rannalle.

 Isä kannusti meitä kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Pääsimme myös pienestä pitäen hänen mukanaan Lapin-retkille oppimaan retkitaitoja ja saamaan luontokokemuksia Iijärven ja Näätämöjoen maisemissa.

 Luonteeltaan isä oli hyväntuulinen, ahkera ja tarkka toimissaan. Asioiden piti olla järjestyksessä, tavaroiden paikallaan ja paikkojen siistinä. Hän oli oikeudenmukainen niin tuomarina kuin perhe-elämässäkin. 

 Seuramiehenä illanistujaisissa Eskolta riitti sekä tarinoita että tarjottavaa. Hänen positiivisuutensa ja elämänhalunsa ilmeni hyvin hänen viimeisinä elinvuosinaan, jolloin hän lyhyiden sairaalajaksojen jälkeen suuntasi mökille, hiihtoladuille tai golfkentälle heti, kun se oli mahdollista.

 Mikael Krogerus oli isämme työtoveri ja myöhemmän seuraaja hovioikeuden presidenttinä. Hän kertoi Eskosta Helsingin Sanomissa ja Savon Sanomissa julkaistussa ansiokkaassa muistokirjoituksessa seuraavaa:

 Esko Kilpeläinen syntyi Suojärvellä Laatokan Karjalassa vuonna 1932 ja eli lapsuus- ja kouluvuotensa Siilinjärvellä. Ylioppilaaksi hän tuli Kuopion lyseosta, ja lakiopintojen jälkeen ja varatuomarin arvon saatuaan hän toimi Kuopion lääninhallituksessa esittelijänä. Itä-Suomen hovioikeudessa hän toimi esittelijänä 1961–1972 ja hovioikeudenneuvoksena 1972–1986. Muutaman vuoden hän toimi myös korkeimmassa oikeudessa, minkä jälkeen hänet nimitettiin Itä-Suomen hovioikeuden presidentin virkaan, josta hän jäi eläkkeelle saavutettuaan silloisen 70 vuoden eroamisiän.

 Hän avioitui vuonna 1957 maisteri Heljä Kotilammen kanssa ja leskeksi jäätyään hovioikeudenneuvos Maija Liisa Salosen kanssa 1997.

 Esko Kilpeläisen tärkeä harrastus musiikki vei hänet Savolaisen osakunnan kuorosta kuopiolaisen Kallan kuoron johtajaksi, laulajaksi Kuopion oopperassa ja moniin alan luottamustoimiin: Hän oli Kuopion Musiikinystäväin Yhdistyksen hallituksen jäsenenä 30 vuotta, joista 18 vuotta puheenjohtajana; johti Kuopion valtakunnallisten viulukilpailujen järjestämistä; toimi pitkään Kuopion konservatorion johtokunnassa ja oli puheenjohtajana Kuopio tanssii ja soi -festivaalin hallituksessa. 

 Kaupunginvaltuuston jäsenenä hän toimi 1973–1986, sen puheenjohtajana 1977 ja kaupunginhallituksen jäsenenä 1976 ja sen puheenjohtajana 1981–1984. Hän vaikutti keskeisesti musiikkitalon saamiseen Kuopioon 1985.

 Kirkkovaltuustossa hän oli 20 vuotta ja yhden kauden kirkolliskokousedustajana. Kuopion läänin taidetoimikuntaa hän johti 1974–1976, ja Kuopion klubin hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosien ajan.

Sukuseuran puheenjohtaja Ahti Kilpeläinen  täydensi Esko Kilpeläisen elämäntarinaa sukuseuran lisäksi myös pankkitoiminnan osalta. Hän toimi 1980-luvulla useana vuonna Pohjois-Savon Säästöpankin isäntänä, ja joinakin vuosina myös isäntien varapuheenjohtajana.

 Noin moneen ehti isämme. Lämmin muisto jää meille läheisille sekä monille muille hänet tunteneille ja tavanneille.

 Auli Kilpeläinen ja Pekka Kilpeläinen